Kuinka tehdä tai hankkia veneen keväthuolto

Vene kannattaa huoltaa pari kertaa vuodessa. Hyvä ajankohta sille on keväällä ennen kuin venekausi alkaa ja syksyllä kun on pitkä talvi edessä ja veneellä on koko kesä veneilty. Kevät huolto ei ole niin suuri asia kuin syyshuolto. Veneen voi huoltaa itse, jos luulee sen osaavansa. Jos veneessä on jotain vikaa, niin yleensä se on paras viedä jonnekin oikeaan huoltopaikkaan. Veneen moottorissa oleva pienikin vika voi muuttua suureksi kun rupeaa sitä itse korjaamaan. Vaikka luulisi että sai moottorin korjattua niin voi ilmetä lisäongelmia. Pahimmassa tapauksessa voi kulua koko kesä moottorin vikoja korjatessa. Aina kun pääsee vesille niin moottori voi ruveta taas temppuilemaan ja veneellä ei pääsekään eteenpäin kuin soutamalla. Jos veneessä ei ole moottoria niin se ei yleensä tarvitse suurta huoltoa ja sen voi tehdä itse. Isolla moottoriveneellä kuljetaan yleensä pitkiä matkoja, joten sen pitää olla hyvässä kunnossa. Isoa venettä ei soudeta, jos moottori menee rikki.

Soutuveneen huolto on helppoa

Soutuvene ei juuri vaadi huoltoa, jos se ei ole todella vanha ja kulunut. Jos venettä on säilytetty koko talvi ulkona, niin varsinkin puuvene on voinut siitä mennä huonompaan kuntoon. Veneessä voi olla hometta ja se on voinut haurastua. Jos vene on joutunut lumikuorman alle, niin sekin on voinut vioittaa venettä. Kaikki nämä pitää tarkistaa keväällä ennen vesille menoa, jotta veneen pohja vielä pitää vettä ja vene on muutenkin veneilykunnossa. Jos veneen runkoa pitää korjata, niin se kannattaa viedä huollettavaksi, jos luulee, ettei itse oikein tiedä miten se tehdään. Homeen veneen pinnasta voi poistaa itse, mutta isommat vauriot pitää korjata kunnolla.

Moottorivenettä ei kannata huoltaa itse jos siinä on jo vikaa

Jos moottoriveneessä on jotain vikaa, niin huoltoa ei kannata ruveta itse tekemään. Varsinkin jo asiasta ei ole juurikaan kokemusta. Vaikka luulisi tietävän missä on vika niin vika voi olla luultua suurempi. Moottori voi toimia korjauksen jälkeen jonkin aikaa, mutta ruveta taas reistailemaan. Jos haluaa veneillä koko kesän, niin ei kannata kuluttaa aikaa siihen että itse sitä pitkin kesää korjailisi. Kannattaa viedä se siis huoltoliikkeeseen. Jos moottori on uusi, niin se kannattaa käyttää huollossa säännöllisesti, jotta se pysyisi kunnossa. Jos huolto on tehty jo syksyllä niin keväällä moottorin kunnon voi tarkistaa itse. Kannattaa lukea tarkoin moottorin ohjekirjaa ja sen mukaan tarkistaa että kaikki on kunnossa.

Iso vene kannattaa aina huoltaa ammattilaisella

Jos omistaa isomman veneen niin se kannattaa huollattaa ainakin kerran vuodessa ammattilaisella. Jos tämä on syksyllä tehty niin samoin kuin pienemmän moottoriveneen kohdalla niin kevään huollon voi tehdä itse. Jos veneessä on sisätilat niin ne kannattaa keväällä tuulettaa hyvin. Vene kannattaa myös pestä hyvin ja tämän aikana voi tarkistaa muitakin veneen osia, että ne ovat kunnossa. Näitä ovat mm. erilaiset vinssit saranat, ruuvit, lukot, kytkimet jne.

Kun lähdetään keväällä ensimmäiselle ajolle veneellä, niin ei kannata lastata sitä täyteen tavaraa. Jos vene ei olekaan kunnossa ja pahimmassa tapauksessa se ei kestä painoa ja meinaa upota, niin on hyvä, ettei mukana ole kovin paljoa tavaraa. Vene oli se soutuvene tai moottorivene on hyvä käydä testaamassa ennen kuin sillä lähdetään pitemmälle reissulle. Huoltoa voidaan joutua jatkamaan vielä vaikka sitä olisi kuinka hyvin huollettu ennen vesille menoa.